Tänään valmistuu pieniä pihvejä, joita myös piffeleiksi jotkut ovat kutsuneet.
Lihana on possun pihvifileetä, valmiiksi marinoituna ainakin minun makuuni varsin hyväksi joten mitään erikoisia mausteseoksia ei ole tarpeen käyttää.
 |
Raakaa, paloiteltua ja nuijittua lihaa |
Aluksi leikkasin lihan noin parin kolmen sentin paksuisiksi palasiksi, jotka nuijin sen jälkeen nyrkillä noin senttiin suurinpiirtein. Samalla lisäsin myös merisuolaa parantamaan lihan makua ja joidenkin myyttien mukaan se myös mureuttaa lihaa entisestään, joskin vain muutaman minuutin vaikutus lienee kuitenkin nolla tuon suhteen.
 |
Paistetut piffelit |
Paistaminen on varsin triviaali toimenpide, otetaan yksi kappale valurautaisia paistinpannuja, lisätään sopivan kuuma (itse pidin vissiin levyä vitosella) levy alle ja päälle oikeaa voita paistinrasvaksi. En ottanut aikaa kauanko lihoilla meni per puoli, mutta jos ei ole varma tuliko nyt varmasti kypsää niin ainahan sitä voi valkata paksuimmasta päästä olevan palasen ja leikata halki, ja katsoa onko possu saanut terveen rusketuksen myös sisälle, vai onko liha vielä punertavaa.
 |
Ja eikun syömään |
Lautaselle pienten piffeleiden kaveriksi päätyi perus jääsalaatti, paprika ja kurkku -yhdistelmä höystettynä tällä kertaa makealla salaatinkastikkeella.
Lihojen kaveriksi lisäsin eilenkin käyttämääni chili-majoneesia, mutta näin jälkikäteen voinkin todeta ettei ne välttämättä olisi moista kyljelleen kaivanneet, sen verran mehukkaiksi pikkupiffelit jäivät. Mutta niin tai näin, ei siitä haittaakaan ollut, sopi kuin nyrkki silmään maultaan tuo majoneesi lihojen kaveriksi.