Pitkästä aikaa kirjoittelemaan taas, ruokia on jonoksi asti kuvina, tarinat vain uupuu.
Paneutukaamme nyt ensinnä herkullisien tortillojen (noinko se muka taipuu?) maailmaan.
Ainekset:
- Kanaa
- Tortilla-kuoria
- Juusto-kastiketta (Santa Maria Cheddar Dip)
- Mausteita oman maun mukaan
- Pupunruokaa koristeeksi
- Sweet chili soosia
|
Pilkotut kanat |
Paistoin aluksi kanat, en muista millä nimellä myytiin mutta jotain suikaleita isompaa ne oli, eivät kuitenkaan kokonaisia rintafileitä tms. Koska ne ovat selkeästi liian isoja, pilkoin lihat ennen maustamista varmistaakseni että mausteet leviävät jokapuolelle.
|
Kanat maustumassa pannulla |
Pilkkomisen jälkeen viskoin kananpalat takaisin pannulle maustamista varten, heitin mukaan maustesekoituksen (valitettavasti tästä on liian kauan että enää muistaisin mitä se oli, mutta veikkaisin että kyseessä oli Santa Marian Taco Spice Mix Smoked Chili & Garlic) ja sekoittelin kunnes kaikki olivat varmasti kunnolla maustuneet.
|
mmmm, cheeeeese |
Eikun kokoamaan, tortillakuoret on hyvä esilämmittää esim mikrossa, tai mieluummin ihan uunissa.
Kanaa sopivasti ensin, ja päälle
reilusti juustokastiketta, on muuten hyvää!
|
Pupunruokaa päälle, ja soosia |
Kanojen päälle vihanneksia oman maun mukaan, tällä kertaa oli vain jäävuorisalaattia ja tuoretta kurkkua, joiden päälle lorautin vielä sweet chili soosia
Ja eikun syömään, hyvää!