Näytetään tekstit, joissa on tunniste valkosipulinen yrttimauste. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste valkosipulinen yrttimauste. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Juustoista kanatortillaa

Pitkästä aikaa kirjoittelemaan taas, ruokia on jonoksi asti kuvina, tarinat vain uupuu.

Paneutukaamme nyt ensinnä herkullisien tortillojen (noinko se muka taipuu?) maailmaan.

Ainekset:
  • Kanaa
  • Tortilla-kuoria
  • Juusto-kastiketta (Santa Maria Cheddar Dip)
  • Mausteita oman maun mukaan
  • Pupunruokaa koristeeksi
  • Sweet chili soosia
Pilkotut kanat
Paistoin aluksi kanat, en muista millä nimellä myytiin mutta jotain suikaleita isompaa ne oli, eivät kuitenkaan kokonaisia rintafileitä tms. Koska ne ovat selkeästi liian isoja, pilkoin lihat ennen maustamista varmistaakseni että mausteet leviävät jokapuolelle.

Kanat maustumassa pannulla
Pilkkomisen jälkeen viskoin kananpalat takaisin pannulle maustamista varten, heitin mukaan maustesekoituksen (valitettavasti tästä on liian kauan että enää muistaisin mitä se oli, mutta veikkaisin että kyseessä oli Santa Marian Taco Spice Mix Smoked Chili & Garlic) ja sekoittelin kunnes kaikki olivat varmasti kunnolla maustuneet.

mmmm, cheeeeese
Eikun kokoamaan, tortillakuoret on hyvä esilämmittää esim mikrossa, tai mieluummin ihan uunissa.
Kanaa sopivasti ensin, ja päälle reilusti juustokastiketta, on muuten hyvää!

Pupunruokaa päälle, ja soosia
Kanojen päälle vihanneksia oman maun mukaan, tällä kertaa oli vain jäävuorisalaattia ja tuoretta kurkkua, joiden päälle lorautin vielä sweet chili soosia


Ja eikun syömään, hyvää!

maanantai 11. heinäkuuta 2011

Chili con Carmea

Tänään (no, okei, on tästä jo monta päivää kun tän tein mutta nyt vasta pääsen istuun ja kirjotteleen tätä) paneudumme chili con carneen, tuohon ruokaan joka sai jopa minut kaikessa nirsoudessani pitämään pavuista.

Uuden tavan mukaisesti, "resepti" on alla, tai ainakin siis ainekset:
  • Tuoreita chilejä (Tässä tapauksessa "peruschilejä" Citymarketista, mutta oman maun mukaan voi laittaa sekaan vaikka habaneroa tai nagaa)
  • Sipulia (Kevätsipuleita nipullinen)
  • Valkosipulia (Melkein koko valkosipuli)
  • Tomaattimurskaa (Chilimaustettua)
  • Valkoisia papuja (Heinzin Baked Beans tomaattisoosissa)
  • Jauhelihaa
  • Mausteita (Chilijauhe, merisuola, valkosipulinen yrttisekoitus)

Vihannekset
Aluksi pilkoin chilit palasiksi ja sipulit halkaisin kuuteen osaan, valkosipulin kynnet kuorin ja silpuin.
Pro tip #1: Älä kaiva nenääsi pilkottuasi chilit
Pro tip #2: Leikkaa valkosipulista pienenpienet palat kummastakin kynnen päästä pois, pistä veitsi lappeelleen päälle ja napauta sopivalla voimalla ja kuoret lähtevät kuin taikaiskusta, yleensä kokonaisina
Paistetut ainekset
Kun vihannekset oli silputtu, paistoin aluksi jauhelihan oikeassa voissa ja maustoin sitä merisuolalla, chilijauheella sekä valkosipulisella yrttimausteella. Tämän jälkeen heitin kasvikset sekaan ja paistelin tovin, ja lopuksi lisäsin vielä pavut tomaattikastikkeineen vaikkei se kuvassa oikein näykään. Tämän jälkeen kaadoin yhden purkillisen chilimaustettua tomaattimurskaa joukkoon, ja huuhtelin sekä tomaattimurska- että papupurkeista loputkin jämät sekaan vedellä, jolloin vettä tuli joukkoon ehkä se reilu pari, vajaa kolme desiä. Pari kunnon sekoitusta ja annetaan juuri ja juuri kiehua suurinpiirtein vartin verran, välillä sekoittaen ettei vahingossakaan pala pohjaan.

Valmis annos lautasella
Reilun vartin päästä annos mahtavaa ruokaa on valmiina lautaselle - tämän kanssa sopii mainiosti esim patonki tai muu vaalea leipä jolla voi lopuksi syödä kaiken ylijäävän kastikkeen.

tiistai 5. heinäkuuta 2011

Kanapurilaisia

Ei tunnu aiottu karppauslinja pitävän sitten yhtään, mutta väliäkö tuolla kunhan ruoka maistuu :)

Tänään vuoronsa saa kanapurilaiset, ja uudistuksena tulee mukaan myös "reseptilista" (ei, siinä ei vieläkään ole mitään tarkkoja määriä mutta aineet kuitenkin lueteltuna reseptin tapaan) palautteen johdosta.

Ainekset sulassa sovussa
Ainekset:
  • Leipä (Rosten Crusta Pistores)
  • Kananpojan minuuttipihvit
  • Pekoni
  • Cheddar (Pilgrim's Choice eli oikea, ei aamupala tms sulatejuusto)
  • Jääsalaatti
  • Sipuli
  • Suolakurkku (Sauvon)
  • Sinappi (Yyterin)
  • Ketsuppi (Heinz)
  • Majoneesi (Sama kuin Majoneesien Salat - Osa 1 -blogientryssä )
  • Mausteita (Merisuola, Valkosipulinen yrttimauste)
Leivät ja pekonit kärytelty pannulla
Tiedä siitä onko valmistusjärjestyksellä niin paljoa väliä, mutta itse aloitin paistamalla leivät sekä pekonit ensinnä aputytön pilkkoessa sipulit ja valmistellessa salaatinlehdet käyttökelpoisiksi. Pekonin paistoaste riippuu tietenkin omasta makutottumuksesta, nyt jäi tuollaisiksi puolirapeiksi-puolilötköiksi vaikka yleensä suosin rapeita.
Pihvit juustoa vajaa valmiina erittäin tärähtäneessä kuvassa jopa
normaaliin heikkoon tasoon verrattuna
Leipien ja pekonien jälkeen vuoroon tulivat kananpojan minuuttipihvit, joiden päälle lisäsin käännön ja mausteiden lisäämisen jälkeen cheddarsiivuja sulamaan valmiiksi - aito cheddar kun vaatii oikeasti sen sulatuksen että pääsee oikeuksiinsa!
Käy kiinni!
Kun pihvit cheddareineen ovat valmiita, on aika koota itse purilainen. Omien mieltymyksieni mukaan järjestys on oikea, kun alemmalle leivälle pistetään ensin ketsuppia ja sinappia, joiden päälle heitetään sipulit ja suolakurkun siivut. Tämän jälkeen pihvi juustoineen ja loppu riippuu sitten muista täytteistä - tässä tapauksesta "alhaalta ylös" majoneesi, pekoni ja salaatti.

Kanapurailainen oli helposti jopa Hesen tasoa parempi, Mäkin roskista ja hampurilaisistahan ei voi edes samassa lauseessa puhua :)

perjantai 1. heinäkuuta 2011

Majoneesien salat, osa 1

Tämä ei ole se useimmiten tekemäni majoneesi, mutta tästä tuli kuvat joten tehdäänpä tästä sitten pieni tarinan poikanenkin.

Haussa oli majoneesi joka sopii niin (kasler)pihvin kuin salaatinkin kaveriksi, mutta myös maistuu hyvältä.

Aineksia majoneesiin
Aineksiksi valitsin mitä kaapista sattui löytymään, eli tällä kertaa Becelin perusmajoa, chilijauhetta, valkosipulista yrttimaustetta, valkosipulidippiä, ruohosipulituorejuustoa (vaikkei maitotuotteita ikinä majoon saisikaan sotkea) ja makeaa salaatinkastiketta.

Ei muuta kuin hommiin, pistelin majopurkkiin jossa oli ehkä kolmannes tai puolet jäljellä majoneesia ensin puolitoista teelusikallista valkosipulidippiä suurin piirtein, ja hieman vähemmän ruohosipulituorejustoa perään, sekoittelin ensin nuo ja lisäsin sen jälkeen salaatinkastiketta reilun lorauksen antamaan vähän notkeutta majolle. Tämän jälkeen ei tarvinnut muuta kuin lisätä omaan makuun sopivasti, eli reilulla kädellä, kumpaakin maustetta ja kunnolla sekoitusta kunnes lopputulos näytti tältä:
Valmista soosia

tiistai 28. kesäkuuta 2011

Karppaamiainen

Että jotain oikeasti karppaushenkistäkin saadaan kuten lupailin, eli vähähiilihydraattinen mutta samalla äärimmäisen täyttävä ja reilusti energiaa antava aamiainen.

Tarpeet
Karppaamiaiseen tarvitaan kananmunia, pekonia ja Karppinen -leipää, itse lisäsin mausteeksi vielä valkosipulista yrttimaustetta sekä merisuolaa.


Pannulla suhisee
Karppinen -leipä on aika höttöistä tavaraa ja turhan paljon jyviä sisältävää omaan makuuni, mutta paahdettuna / paistettuna menee ihan ok, etenkin kun muistaa että niissä on vain 3g hiilareita per siivu, joten heitin leivät pannulle yhdessä parin kananmunan kanssa.
Munat maustoin reilusti valkosipulisella yrttimausteella sekä merisuolalla ennen kuin se ehti kiinteytymään yläpuolelta, ja käännön jälkeen vielä merisuolalla toiseltakin puolen.

Omnomnom
Kaik paistettu, eikun vaan voita leiville, kananmunat ja pekonit päälle ja nauttimaan.
Tällä pärjää hyvin aamusta iltapäivään / alkuiltaan asti, ja vaikka kuinka joku taas kammoksuu rasvoja niin kyllä ne aina terveellisempiä on kuin loputtomat hiilarit.