Näytetään tekstit, joissa on tunniste salsa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste salsa. Näytä kaikki tekstit

perjantai 23. joulukuuta 2011

Naga salsaa

Joulun kunniaksi päätin tehdä nagasta salsaa, kaverilta irtosi Naga Morich pyreetä kylliksi sopivankokoiseen satsiin.

Ainekset:
  • Naga Morich -pyree
  • Tomaattimurska
  • Tuore ananas
  • Mango (purkkiversio koska kaupassa ei kypsiä :( )
  • Sipuli
  • Valkosipuli
  • Habanero
  • Sitruunasta puristettua mehua
  • Mausteita
Valmistus on todella yksinkertaista, kuullotin sipuli- ja valkosipulihakkeen oliiviöljyssä nopsaan aluksi, ja maustoin ne samalla merisuolalla.
Sillä välin kun kuullotetut ainekset jäähtyivät, pilkoin ananaksen ja mangonpalat pieniksi, kaadoin ne ananaksesta irronneen mehun kera kulhoon yhdessä tomaattimurskan kanssa, ja viskoin vielä perään pieneksi silputun habaneron.
Sekoittelin noita yhteen hetken, lisäsin sipulit ja valkosipulit, maustoin hunajalla ja merisuolalla sekä puristin sekaan noin puolikkaan sitruunan mehun.
Tämän jäkeen tuli se kriittinen vaihe, eli naga morich pyreen lisääminen. Kyseessä on sen verran tujua kamaa, että oman terveyden kannalta on suositeltavaa aina käyttää suojaavia käsineitä kun käsittelee nagaa. (Jo miedommatkin chilit tuntuvat varsin ikäviltä kun ne kulkeutuu sormien mukana vaikka nenään tai silmiin)

Annoin salsan tekeytyä noin 20 minuuttia ennen maistamista - ja piru vie, en olisi uskonut mutta tulisuus osui napakymppiin heti ensi yrittämällä omaan makuuni. Kesti noin kymmenisen sekuntia ennen kuin ensimmäistäkään viitettä tulisuudesta tuli esiin, jonka jälkeen se lähti hiipien hyökkäämään saamatta kuitenkaan missään vaiheessa ylilyöntiasemaa muilta mauilta. Polte kestää lievänä hyvän tovin, mutta ei häiritsevän kovana.

Jätin tarkoituksella pienetkin viitteet eri määristä mainitsematta, koska jokaisen toleranssi chileihin on erilainen - toisen mieto on toisen helvetti.

torstai 18. elokuuta 2011

Nistilärpäkkeitä, eli järjettömän hyvää naposteltavaa

Tällä kertaa on vuorossa "nistilärpäkkeitä", eli mielettömän hyvää naposteltavaa joka sopii myös karppaajille. Kyseessä on äärimmäisen helppo ruoka, ja nopea valmistaa

Ainekset:
  • Metwurstia (Kotasavun tai Euroshopperin (samaa tavaraa eri nimellä))
  • Salsaa tai chilikastiketta
  • Juustoa
Meetut rivissä
Aluksi ladotaan metwurstit siistiin ruudukkoon pellille, niin monta kuin vain järkevästi saat mahtumaan sillä nämä herkut vievät kielen mennessään.

Täytteet päällä
Tämän jälkeen pistetään jokaisen metwurstin päälle salsaa tai chilikastiketta, meillä oli tällä kertaa käytössä Sweet Chili soosia, ja päälle juustoa. Juuston suhteen makuja on monia, mutta vältä vähärasvaisia vaihtoehtoja, ja käytä esim kermajuustoa, emmentalia tai mozzarellaraastetta oman makusi mukaan. Voit halutessasi myös pistää päälle mausteita.

Valmista herkkua
Nistilärpäkkeet uuniin, lämpöä heitteämällä arvioiden jotain 200-250 asteen välimaastosta, ja ulos kun juusto näyttää sopivalta.

Nosta lärpäkkeet vetäytymään hetkeksi talouspaperille, samalla osa rasvasta katoaa, ja nauti vaikka elokuvaa katsellessasi.