Näytetään tekstit, joissa on tunniste naan. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste naan. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Naan, tai sinne ja takaisin

Tänään keittiössä käytetään naan-leipää kenties hieman normaalista poikkeavaan tapaan, eli sen sijaan että leipä olisi sellaisenaan ruuan lisukkeena, pistetään kahden leivän väliin täytteet.

Naan-leipä on Santa Marian Lemon & Sweet chili maustettua laatua ja se tulee saamaan täytteekseen kanan hedelmäisellä marinadilla marinoituja fileepihvejä suikaloituina, paistettua sipulia, paprikaa, ananasta, mandariinia, kurkkua ja salaattia, sekä tietenkin juustoa ja valkosipulisalsakastiketta ja mitä nyt mieleen tuleekaan.

Kuten yleensä, paistamiseen käytän oikeaa voita enkä viherpiipertäjien ja ituhippien margariinia tai muuta vastaavaa, paistoin aluksi kanan fileepihvit maustaen ne pelkällä merisuolalla ja pistin ne jäähtymään kun valmistelin muut osat ateriaa.

Kärähtäneet sipulit ja salaattia
Sipulit käytettiin voilla valelulla pannulla ja kuten valitettavan usein, ne pääsivät hieman kärähtämään mutta ei se onneksi makua pilaa.

Salaattiin pilkottiin jäävuorisalaattia, keltaista ja punaista paprikaa sekä tuoretta kurkkua ja sekaan kaadettiin vielä purkillinen säilöttyjä mandariineja, kastiketta pistetään vasta lopuksi kun salaatti on jo leivän välissä.

Näitä ei saanut halkaistua :( 
Tarkoitus oli alunperin täyttää leivät kuten pita-leivät, mutta valitettavasti näin ohuiden leipien halkaisu osoittautui ainakin minun taidoilleni mahdottomaksi tehtäväksi, joten pilkoin leivät sopivan kokoisiksi palasiksi ja pistin kaksi leivän palasta päällekäin, täytteet väliin.

Valmiina kohti uunin lämpöä
Ensin levitin alemmalle leivän palaselle valkosipulisalsaa jonka päälle ladoin kanat ja sipulit, jonka jälkeen leipä kuorrutettiin juustoraasteella ja viimeisteltiin ananaspalasilla.
Vielä ennen uuniin laittoa päälimmäisten leivänpalasten päälle nokareet voita viimeistelemään koko kokemus.

Omnomnom, uunista ulkona
Kun leivät saatiin uunista ulos, nostettiin kannet auki ja pistettiin salaattia väliin valkosipulisalaattikastikkeen ja paprikamajoneesin kera.

Valmiina syötäväksi!
Lopputulos oli suorastaan taivaallinen, leivässä oli pienen pientä chilin potkua mutta ei kuitenkaan tulista, uuni sai leivästä sopivan rapeaa, muttei kuitenkaan niin rapeaa että leipä hajoaisi käsiin.
Salaatti on sopivan raikasta mandariinien tuodessa hieman makeutta mukaan.

Suosittelen lämpimästi kaikkia kokeilemaan!